Sunnuntaina saimme yllätysvieraita Suomesta. Onnin koulu- ja työkaveri vaimoineen on ollut täällä Hilkan, Jukan ja Heinin vieraana ja saimme heidät piipahtamaan myös meillä. On se ihmeellistä, että asumme Suomessa samassa kaupungissa näkemättä toisiamme ja nyt kohtasimme täällä Shanghaissa. Söimme yhdessä Ravintola Latinan runsaan buffet-lounaan ja tulimme meille päiväkahveille. Sitä ennen huristelimme Maglev-junalla lentokentälle ja takaisin.

Olivat uusineet museon ja perivät nyt junalipun maksaneilta 5 Rmb:n ja muilta 10 Rmb:n sisäänpääsymaksun. Mukava oli nähdä Leena ja Heikki sekä Hilkka ja Heini.

Juuri nyt lentää kuumailmapallo talomme edustalla iso GOOD YEAR-mainos kyljessään. Näen sen tästä työpöytäni äärestä.

Takaisin Intiaan:

Intiassa riittää ihmisiä, yli miljardin väkiluku pitää siitä huolen. Yli puolet väestöstä elää maaseudulla. Eri uskontojen vaikutus näkyy niin katukuvassa kuin temppelien määrässä. Suurin osa intialaisia kuuluu hinduihin ( yli 80%), seuraavaksi tulevat muslimit, sikhit, kristityt ja muut pienemmät uskontokunnat.

Kastijärjestelmä on virallisesti poistettu käytännöstä, mutta edelleen se vaikuttaa siellä. Kasteja on yli 3000 tuhatta ja niille eri alakasteja. Usein kysymykseen; oletko hindu vain muslimi saakin vastauksen: olen sitä ja sitä kastia oleva hindu.

Nämä papeiksi opiskelevat pikkupojat ovat nousseet varhain aamulla lukemaan ja opettelemaan ulkoa rukouksia ja muita pyhiä tekstejä.

Vaikka Intiassa on järjestetty koulumahdollisuus valtion ylläpitämissä kouluissa, myöskin kaikkein köyhimmille (ilmaiset koulupuvut, kirjat ja tarvikkeet), he usein kuitenkin laittavat lapsensa työhön hankkimaan rahaa perheelle.

Näimme lantakakkareista rakennettuja majoja, mustalaisteirin tyyppisiä telttakyliä, ikkunattomia ja seinättömiä katoksia, lautahökkeleitä yms.

Rikkaitten lapset käyvät parhaita yksityiskouluja. Intiassa on kaikkein eniten teknisen ja insinöörin tutkinnon suorittaneita maailmassa ja toiseksi eniten maisterin ja tohtorin-arvon suorittaneita. Toisaalta taas vain puolet intialaisista osaa lukea ja kirjoittaa.

Pyhä lehmä on löytänyt maakuupaikakseen hienon liikkeen, johon mennessämme meidän asiakkaiden piti jättää kengät kynnyksen ulkopuolelle.

Oppaaltamme kuulimme, että intialaisten keskipalkka Delhissä on noin 10000 rupiaa kuukaudessa eli n.180 e. Yksi euro on noin 55,61 rupiaa. Tästä 10000 rupian kuukausipalkastaan he eivät maksa veroa, vasta kuin, jos omaisuus on yli 1 miljoona rupiaa eli 17982 e. Vain ne jotka maksavat veroja, voivat saada pankista lainaa ja täten ostaa auton tai asunnon. Intiassa näkeekin äärimmäistä köyhyyttä ja valtavaa rikkautta. Keskiluokan osuus on hyvin pieni. Näimme matkallamme surkeissa hökkeleissä asuvia ihmisiä ja toisaalta taas loistokkaita palatseja.

Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, meitä palvelivat miehet joka paikassa. Naiset ovatkin vähemmistönä työelämässä.

Liikenne on vasemmanpuoleista ja kaaosmaista, isomman oikeudella etuilua.

Viralliset kielet ovat hindi ja englanti ja tämän lisäksi tunnustettu asema on myös 21 muulla kielellä 1600 paikallisen kielen ja murteen joukossa. Työkielenä käytetään englantia.

Totesimme, että ostoksia olisimme voineet tehdä lähes kaikkialla sekä USA:n dollareilla, että euroilla. Euroina maksoin oman silkkisen sarini; 6m silkkiä 100 e ja silkki puuvilla sekoteisen intialaisen naisen arkisemman puvun: pitkä tunika, housut ja huivi 50e sekä jalokivikaupasta ostettu jade, sormukseeni 50e. Intian puuvillasta valmistetuista, kauniisti kirjailluista puseroista maksoimme 250 rupiaa eli 4,5 e kappale. Coca Cola maksoi 20-100 rupiaa/plo (0,30 – 1,80 e) ja paikallinen olut 150-180 rupiaa/plo (2,70-3,25e).

Jaipur´in kaupungissa on talot maalattu vaaleanpunaiseksi v.1750 prinssi Albertin vierailun kunniaksi. 

Heti suoraan New Delhin kentältä nousimme meitä odottavaan autoon ja matkasimme 5 tuntia 240 km:n päähän Jaipuriin  Rajasthanin pääkaupunkiin, Maharadjojen osavaltioon.