Ensimmäinen steppi-tunti takana. Vauhti oli kyllä kova ohjaajatytöllä. Ei juomataukoa, ei minkäänlaista breikkiä. Hiki virtasi, mutta oli se ah niin mukavaa. Vähän oli hankaluuksia seurata tuntia, kun ohjaajan ainoa englanninkieliset sanat olivat :one. two, three. Ihmeesti sitä heti jo alkoi ymmärtämään muutaman sanan joka toistui. Yksikin sana, jonka tunnistin lopputunnista merkitsee ilmeisesti vaihtoaskelta. Stepin jälkeen menimme tyttöjen kanssa saunomaan. Sauna oli ennen tuntia käyty laittamassa päälle=kuumemmalle. Oikein kunnon löylyt saimmekin. Onneksi sauna on ihan suomalainen. Sunnuntai- kun saisi itsensä salsatunnille, niin voisi jo vähän olla tyytyväinen itseensä olemiseensa.

Marjan kanssa oltiin oltu kaupungilla. Käytiin kangasmarkkinoilla, molemmilla. Lyhennytin kuitenkin turkin, 10 Rmb ja tilasin yhdet mustat työhousut. Marja haki joitain omia tilauksiaan.

234465.jpg

Näitä lihatiskejä ei tehnyt mieli ostomielessä lähestyä 

Kävimme myös kiinalaisilla markkinoilla. En olisi ikinä osannut/uskaltanut yksin mennä niille kujille. Ensimmäisenä oli pitkä muuri, johon oli päivän lehdet kiinnitetty. Ihmiset lukivat näitä seinäsanomalehtiä. Niitä en olekaan täällä nähnyt, muuta kuin aikanaan Xian´issa. Näköjään niitä vielä kiinalaisalueilla on.

Tuli vihannestoria ja lihatoria, jossa kaikki lihat avoimena pöydän päällä, lämpimässä ja kärpästen ulottuvilla. Tuli valtavasti kukkia, eläimiä, koiria, kissoja ja pienempiä kotieläimiä. Siis myytäviä. Hyönteismarkkinat vähän ihmetyttivät. Kaikenlaisia ötököitä pienissä rasioissa ja heinäsirkat näyttivät olevan suosittuja kilpailuareenalle. Niitä vähän ärsytettiin ja nekös hyökkäsivät toistensa kimppuun. Nämä kilpailut tuntuvat olevat oikein suosittuja miesten keskuudessa.

234467.jpg

Tässä hyönteisten kilpailuareena

Kujilta sai kaikenlaista muutakin tavaraa; koruja, huonekaluja, ja kaikenlaista antiikkia. Marja haki itse maalaamiaan tauluja kehystämöstä ja jätti uusia taas kehystettäväksi. Siellä voi maalauttaa muotokuvia valokuvista. Täytyy katsoa, miten Marjan kuvat onnistuvat ja harkita sitten jonkun kuvan teettämistä. Sain Marjalta siellä lahjaksi ihanan puisen kurpitsa-astian, kannellisen. Kiitos Marja!

234469.jpg

Halloween juhla lähestyy, minullakin on nyt yksi kurpitsakoriste

Kohta lähdemme vanhaan kaupunkiin koruostoksille.