Tässä kaiken tohinan keskelle, minulle hurahti sähköpostin täydeltä sukuselvitystä isäni suvusta aina 1600-luvulle asti. Kiitos kummallekin: M:lle ja H:lle. Toinen teistä välitti viestin ja toinen on ilmeisesti tehnyt kovan homman kaiken selvittämisessä.
Oikeinhan tässä innostuu omasta suvustaan. Kuuluu varmaankin tähän ikävaiheeseen olla kiinnostunut menneisyydestään. Jotenkin on aina tuntunut, että isäni suku on pysähtynyt Mammaan ja Tataan. Nyt viime kesänä, kun pääsin sukukokouksemme mukana matkaamaan sinne isäni kotipaikalle Suojärvelle, alkoi kaikki asiat loksahdella kohdalleen. Näimme sen kauniin järvien ympäröimän kumpareen, jonka harjalla isäni on asunut. Saatoimme kuvitella suvun sahan vähän alemmaksi lähelle rantaa ja Mamman kotitalon siihen samaan niemeen.
Tuolla mäen harjalla on komea Rysän talo seissyt. Keittelimme kahvit siinä isiemme pelloilla.
Kuvat selkiytyivät kuultujen tarinoitten myötä. Edellisen retken videoita katsellessa, siirryin ajassa lapsuuteen, jolloin tuttu puheensorina kaikui korvissani. Karjalan murre ja iloinen nauru helisi matkalaisten muistellessa omaa kotiaan. Tuolloin matkalla olivat, silloin vielä elossa olleet isäni sisaret ja veljet.. Harmittaa, ettei aikaisemmin ole tullut kyselleeksi suvun asioita, nyt se jo on monilta osin myöhäistä. Onneksi sukuni on laaja: isäni perheessä oli kaikkiaan 17 lasta ja serkkujakin minulla on peräti 45. Kaikkiin heihin ja heidän jälkeläisiinsä en ole vieläkään ehtinyt tutustua, mutta josko tässä tulevaisuudessa, kun nämä sukukokouksetkin näkivät päivänvalon.
Monet serkuistani osaavat kuitenkin kertoa monenmoisia tarinoita vanhoilta ajoilta, sellaisia, joita itse en ole kuullut. Ihanaa, että olette olemassa.
Laatokan komea pääkirkko restauroituna
Samalla reissulla vietimme Laatokan saarella kauniin kesäpäivän. Luostarisaarihan liittyy sukuumme siten, että muistan Mamman monesti kesäisin viettäneen siellä ja sittemmin Heinäveden luostarissa muutamia viikkoja. Hänen isänsä Mihail, oli mennyt luostariin jäätyään leskeksi ja kuolikin siellä viitankantajana. Hänen hautansa löytyy Heinäveden luostarin hautausmaalta. Sieltä hänen hautansa bongattuani, huomasin hänen syntyneen samana päivänä kuin nuorin tyttäreni, mutta yli sata vuotta aiemmin.
Paljon sukuselvitys nostaa esiin uusia kysymyksiä ja mietteitä. Samalla setuo paljon uutta tietoa. Jo yksistään isäni sisarien nimet, karjalaiset sellaiset ihmetyttävät. Itse olen kuullut ne suomennettuina. Ioann- nimeä ihmettelin kauan, että kuka hän mahtaa olla, kunnes äkkäsin, että Juhanihan se olla pitää.
Sukuselvityksen myötä suku levisi laajalle ja tuntuu kuin olisin sukulaisten ympäröimänä kaikkialla. Tuntuu kuin olisin saanut kunnon juuret. Olen nyt osa jotakin suurempaa. Ihanaa.
