Todella vaihtelevaa on säätila täällä. Eilen oli +20 astetta, tänään enää +10 ja huomenna enää +1 asteeseen. Sadettakin on saatu. Nukkumisen kanssa on yhtä vaihtelevaa. Ensimmäisenä yönä nukuin 12 tuntia, kun koneessa yö oli mennyt aivan valvoessa.  Seuraavana yö menikin jo harakoille eli nukuin vain 2 tuntia. Viime yönä taas sain 8 tunnin unet. Mitenkähän on ensi yönä. Mielenkiintoista on tämä uuteen rytmiin pääseminen.

Heti lauantain vuokraemännän rouva tuli tuomaan uuden vuoden lahjoja;

taulun ja pikkuleipärasian. Onneksi ei ollut mitään krääsää.

Kiva oli tulla kun ystävät olivat täällä odottamassa. Samoin on odottamassa matka Guiliniin maaliskuun lopussa. Maanantaina en vielä oikein päässyt liikenteeseen, mutta tiistaina jo suuntasimme feikkitorille. Mitään ei ollut ostamista, mutta kun ilma (+20 astetta) enteili jo kesää, niin innostuimme ostamaan jo kesäisiä vaatteita. Ostin

turkoosin laukun ja huivin

vihreän laukun, t-paidan ja kengät Suomesta

sinisen kesäisen pitkähihaisen puseron sekä tietenkin aniliinia.

 

Tänään lähdimme Antiikkimarkkinoille ja löytyihän sieltäkin hyviä ostoksia. Lahjoja on nyt tuleville syntymäpäiville ja muuta tarpeellista. Ilma oli hivenen sateinen ja ihmisiä liikenteessä vähän, saimme siis mielestämme hyviä=halpoja hintoja.

Tyttö ja pienet kissanpennut.

Lounaalle menimmekin Xintiandin Paulaneriin ja kävimme Shikumen Open House museossa. Ilma muuttui jotenkin kylmäksi ja juotuamme kuumat kahvit Starbucks´ssa, kutsuimme auton.

Täällä valmistaudutaan ottamaan vastaan Kiinalaista Uutta Vuotta. Suomalaiset valmistautuvat matkustamaan kuka minnekin. meillä ei ole mitään matkasuunnitelmia – vielä. Ehkä vietämme jonkun kaupunkiloman, jos saamme lentoja ensi viikolla. Minä ehdotin Malesian Kuala Lumpuria ja Onni Etelä-Kiinan Guangshou´ta.

Carrefour on täynnä uuden vuoden tavaraa.