2017614.jpg

Viisi innokasta naista saapui jo hyvissä ajoin talon no No 1 South Maoming Road ´lla kohdalle ja Shanghai Longwu Kungfu Centeristä kertovan kyltin alle.

 Ovi oli ketjulla suljettu ja viimein vähän vaille tuntimme alkua, pyrhälsi tyttö paikalle ja päästi meidät sisään. Pääsimme suureen avonaiseen tilaan, jossa ei väliseiniä ollut. Vaihdoimme pikaisesti vaatteet ja kengät.

2017616.jpg

Opettajamme, nuori poika saapui hivenen myöhässä, ei anteeksi pyyntöä.  Muutaman venyttelyliikkeen teimme lattialla ja sen jälkeen innokkaina pystyyn. Opettajamme puhui niukkaa englantia, pyysi kysymään, jos on kysyttävää. Kun kysyimme, ei ilmeisesti ymmärtänyt, joten jätimme kyselytunnin sikseen. Jossain vaiheessa kaipasimme musiikkia tueksemme, mutta opettajamme oli unohtanut soittimen kotiin, tosin tai chissä ei musiikkia kuunnella, miksi, sitä emme saaneet tietää. Opettelimme tai chin perusaskeleen ja muutaman perus liikkeen;  kaksi tai kahdeksan. Se jäi vähän epäselväksi.  Tämä hidastetulla nopeudella toimiva liikuntamuoto oli minulle huikean opettavaista. Tasapainon säilyttäminen liikkeissä oli yllättävän vaikeaa. Huomattavasti helpompaa olisi tehdä liikkeet nopeassa tahdissa.

Mukava kokemus, mutta pitäisi löytää lähempää siedettävä paikka. Harkitsen jopa omalla klubitalolla tai chi ryhmään liittymistä, sehän on ilmaista. Nyt maksoimme opetustunnistamme 400 Rmb eli 80 Rmb/hlö.

Parasta vaan on taas lähteä polkemaan sitä vemskutinta omalle kuntosalille. Jotenkin tietää jotain kunnolla tehneensä, kun sieltä paita märkänä ja tukka hikeä valuen palaa kotiin ja suihkuun.

Iltapäivälle sitten Katalle kahveille. Hän on luvannut leipoa meille mokkapaloja. Saamme samalla katsella kuvia heidän uudesta Suomen talostaan.

2017621.jpg

Sitä ennen pitää käydä Carrefourissa ruokaostoksilla ja Decathlonissa ostamassa itselle joku sateen pitävä hattu perjantain Keltaisille Vuorille lähtöä ajatellen. Jos vaikka vuorilla sataa. Firman yhteinen retki Keltaisille Vuorille, jossa jo kävin viime keväänä, on vähän myöhäisenä ajankohtana. Vuorilla saattaa jo olla kylmä. Onneksi ohjelma on niin erilainen, että varmaan nautin myös tästä retkestä.

Huomenna vien Sirjaa ”verhomarkkinoille”. Ehkä samalla ehdin viimein tutustua talon muihinkin kuin alimmaiseen kerrokseen.  Pakko on kuitenkin teettää yksi kingsize-kokoinen pussilakana. Toivottavasti tekevät sen ihan odotellessa.