2002761.jpg

Aamulla varhain suuntasimme Irjan autolla kohti Suzhouta.  Kulkumme johti ensimmäisenä kohti Tiger Hill´iä, Huqiu´ta,  jossa minäkään en ollut aikaisemmin käynyt. Song dynastian (961 AD) aikainen ja 47,7 metriä korkea Yunuansi  Pagoda oli siellä kukkulan laella ja vinossa kuten olin kuullutkin. Minna kertoi aikoinaan sen olevan enemmän kallellaan kuin Pisan torni Italiassa. Tiger Hillin Pagodasta , jolla nimellä se tunnetaan paremmin, on tullut Suzhoun ykkösmatkailukohde.

2001457.jpg

Matka ylös Pagodalle johti kaarisiltojen ja pienten rotkojen kautta.

Pagodalta kulkumme johdettiin tietenkin läpi myyntikojujen.

2002767.jpg

Seuraavaksi suuntasimme juhlapukukauppoihin.

2002765.jpg

Niitä olikin HuqiuLu:lla enemmän, mitä osasimme aavistaakaan.

2002768.jpg

Kaikenlaisia morsiusmekkoja näimme. Vaikeutena oli löytää pukua, jossa ei olisi ollut mitään kimalteita, pitsihörhelöitä tai muita rimpsuja ja ramsuja siis aivan yksinkertaista iltapukua. Luultavasti se olisi löytynyt, jos todella olisimme etsineet.

2002766.jpg

Helppo on nyt kuvitella, miten täältä Shanghaistakin käydään siellä hää- ja juhlapukuostoksilla.

2002762.jpg

Lounasta söimme kotoisasti Koti-pizzeriassa, joka löytyy Suzhousta, mutta ei esim. täältä Shanghaista. Totesimme pizzojen maistuvan aivan samanlaisilta kuin Suomessa. Toimme Onnille ja Janille pizzat illalliseksi.

2002763.jpg

Kävelykadun alkupään tunnistaa hienosta kukkapömpelistä. Samasta kohtaa pääsee myös maanalaisille markkinoille.

Tämän jälkeen menimme Suzhoun kävelykadulle Guanqian Jie Lu:lle ja maanalaisille markkinoille. Ostosten tekeminen oli mukavaa, ei tyrkyttämistä, saimme rauhassa katsella ja kosketella. Hintataso näytti olevan huomattavasti alhaisempi kuin täällä Shanghaissa. Kävelykadulta löytyivät suunnilleen kaikki merkki-liikkeet ja vähän sivummalla edullisemmat kiinalaiset liikkeet.

2002764.jpg

Miehillä oli kasa inkivääriä puhdistettavanaan.

Starbucksista nappasimme kahvit ja pullat matkaevääksi autoon. Kotiin pääsimme mukavasti vähän vaille viisi. Matka-aika oli siis nyt noin 2,5 tuntia, kun emme juuttuneet vielä ruuhkiin.