1533548.jpg

Keltainen lippu liehui joka päivä rannalla, sen verran oli tuulista ja laineita.

Aika rientää joskus hitaasti, joskus nopeaan. Lomilla se tuntuu oikein sujahtavan ohi, jos ei pidä varaansa. Hainan, Sanya, Marriot Resort oli yhtä ihana kuin viime vuonnakin. Lämmintä riitti niin altaissa, meressä +27-+28 kuin muutoinkin +33. Ilma on siellä niin raikas ja luonto vihreää ja puhdasta. Lomailijoita oli hotellissa ja altailla nyt selvästi enemmän kuin viime syyskuun alussa, tietenkin kun oli Kiinan lomapäivät meneillään.

Lento lähti uhkaavasti myöhässä Pudongin yllättävän sumun vuoksi, mutta onneksi paluun yölento oli ajallaan.

1533552.jpg

Meillä oli tällä kertaa huone vuoristonäköalalla ja se hyvä puoli siinä oli, että heti ensimmäisenä päivänä äkkäsin lähikaupan, joka olikin aivan nurkallamme. Parvekkeeltani saatoin nähdä, kuinka ihmiset menivät ja hetken kuluttua tulivat kasseineen oikealta, kaupasta. Kauppa ei juuri näkynyt parvekkeellemme, mutta eipä paljon puuttunutkaan. Samassa rakennuksessa kaupan kanssa näkyi olevan Sea Food ravintola.

Landlordimme oli lähtöämme edellisenä iltana kiikuttanut meille VIP-kortin matkaan, jolla saimme 50% alennusta kaikista ruoista ja juomista, myös viineistä tms. Kortti ei ollut edes hänen nimellään, vaan jonkun hänen ystävänsä nimellä. Laskuun piti kirjoittaa tämä Wang Young´in nimi. Aika outoa käytäntöä, että tuollaista vip-korttia voi noin vain lainailla.

1533550.jpg

Varmaan kaikille tuli selväksi, ettei meidän Onni ollut mikään Wang Young.

Pääasia oli, että kortti pelasi, epäilyistämme huolimatta ja toinen meistä siis söi ja joi ilmaiseksi. Se olikin suuri etu, sillä Marriot´in hinnat ovat aivan Suomen korkeata hintaluokkaa.

1533551.jpg

Hainanille saapui myös olympiasoihtu samaan aikaan meidän kanssamme, ja sen kunniaksi hotelliimme järjestettiin juhlat, johon näytti tulevan mustilla limusiineillä kaupungin kermaa. Juhlat olivat juuri lähtöiltanamma, joten seurasimme niitä vain hotellin parvekkeelta. Hyvät grillin tuoksut tulivat tuulen mukana nenäämme ja suurelta greeniltä saatoimme seurata olympisoihdun kulkua HongKong´in ja Macaon kautta Hainanille.

1533553.jpg

Niinhän se nahka sitten kärähti jo ensimmäisenä päivänä. Oli sen verran pilviä taivalla, että aurinkovarjon alla maatessamme luulimme olevamme turvassa. Illalla hotellihuoneessa sitten karu totuus paljastui. Seuraavina päivinä vaan puseroa päälle ja suojakertoimia iholle, silti päivetyimme hyvin.

1533557.jpg

Hainanin lomasaari on vain 2,5 tunnin lentomatkan päässä Shanghaista.

Cao oli iloisena keskellä yötä meitä vastassa kentällä ja toi meidät turvallisesti kotiin. Vasta aamulla aloitin matkatavaroitten purkamisen. Onneksi oli ayi-päivä. Hän pesi saman tien kaikki matkavaatteet. Oli hirveästi sellaista käsin pyykättävää. Onnin pellavapuvun (28 Rmb) ja oman pellava-bleiserini (16Rmb) vein pesulaan. Tulevat sieltä hyvin silitettyinä takaisin vielä ensi viikonlopuksi, jos äitienpäivä-brunssilla niitä sattuisimme tarvitsemaan.

1533554.jpg

Ihmettelemme, että mitä kummaa nyt on tulossa tuohon vastapäisen kampaamon tiloihin. Vasta vuosi sitten kaikki kalusteet heitettiin ulos ja nyt on taas purettu jopa lattia ja jalkakäytävä. Rakennusmiehet ovat sinne ainakin tehneet "pesänsä".

Samalla pesulareissulla poljin postiin asti maksamaan vesilaskun. Katan kanssa olimme sopineet lounaasta puolenpäivän aikoihin. Pyöräilimme lounaalle ja sieltä Carrefouriin kauppaan. Ilma oli todella helteinen silloin iltapäivällä ja olin tyytyväinen, että olin lähtenyt matkaan pelkässä pikkupuserossa ja capreissa.

Ylimääräisiä kiloja molemmille kertyi vajaan viikon lomasta pari kiloa niin, että nyt pitää vähän kiristää vyötä, saadaksemme itsemme jälleen entisiin lukemiin.

Tänään lounastamme naisten kanssa omalla klubi-talollamme ja menemme sen jälkeen jalkahierontaan. Hammaslääkäriaika on myös tänään varattava.

 

Hammaslääkäriaika on tänään myös varattava itselleni. Siitä se arki taas pyörähtää käyntiin.