Aina väärät vaatteet. Karvakauluksisessa takissani ja pitkissä kalsareissani, huomasin heti olevani ylipukeutunut, kun Shimaon portilla vastaan tuli mies shortseissa.

1378567.jpg

Suomeen mennessäni kävelykengissäni, meinasin hukkua lumeen ensimmäisinä päivinä.

Pakko oli rientää kenkäkauppaan ostamaan kunnollisia talvikenkiä. Ne olivatkin tarpeen siellä tuulessa ja räntäsateessa. Monena päivänä satoi taas välillä ihan silkkaa vettä ja lumet saivat kyytiä. Lähtöpäivä sitten yltyi pöllyyttämään lunta niin roimasti, että jouduin kaivamaan pitkävartiset kenkäni, jotta saatoin käydä roskiksella, viemässä viimeiset roskapussit kotoa.

1378561.jpg

Sokoksen parkkipaikan rakentaminen häiritsee edelleen liikkeemme edustaa, Autokin pitää viedä matkahuollon parkkihalliin päiväksi.

Ihana oli olla Suomessa ja ihana oli olla töissä. Mukavaa oli myöskin, etteivät yrittäjänaiset olleet unohtaneet. Sain tavata heitäkin Kiinan matkaa muistellen illallisen merkeissä heti ensimmäisellä viikolla. Anna-Liisa laittoi hiukseni taas kuntoon ja taloyhtiön asioihinkin ehdin paneutua yhtiökokouksen merkeissä.

1378600.jpg

Tapasimme ennen illallista Marjan LadyShop´issa. Kuvassa Tessi ja Marja.

Mikä parasta sain koneeni käytettyä takuuhuollossa ja nyt kuvaruutu taas toimii. Se harmittaa, etten voi olla vastaanottamassa poikia, Jarkkoa ja Henriä koulusta. Molemmin puolin oli niin ihanaa, kun tulivat koulusta suoraan mummin paistamille letuille yms.

Hammaslääkärissä on juostu ja sukulaisia ja muita tuttavia tavattu. Kyllä kolme viikkoa sujahti taas niin nopeaan. Pitempäänkin olisin viihtynyt, mutta…

Täällä Kiinan kodissa sitä nyt kuitenkin ollaan. Viikonloppu menee aivan tasapainotellessa unen ja valvetilan välillä. Tänään kuitenkin menemme Jinqiaon alueen suomalaisten kanssa syömään Flying Fox´iin. Kiva on nähdä taas kavereita ja tuttuja.

Uusi kiinainen ayi on näköjään pärjäillyt täällä hyvin, ainakin näin jäljestä päätellen. Tiedä häntä sitten, kun oikein näen, miten hän kaiken tekee. Onni kuitenkin kehui, että pyykit ovat töistä tullessa silitettyinä sängyn päällä ja astiat puhtaina kaapeissa.

1378632.jpg

Ulkona on näköjään laiturit maalattu. Ovat saanet mukavan punertavan värin.

 Portin ulkopuolella siistivät parhaillaan jalkakäytäviä. Se on hyvä se.

Nyt olisi varmaan hyvä aika ostaa se uusi pyörä varastetun tilalle. Pitää ensi viikolla käydä Decathlonista se hakemassa. Varmaan minä vielä ehdin yhden pyörän täällä ruostuttamaan. Suomeen lopullisesti palatessamme ostan sitten paremman.