Mikään ei tänä aamuna viitannut juhlapäivään. Ilma on taas sumuisen harmaa, Onni lähti töihin aivan samoin kuin muinakin arkiaamuina. Yläkerran pora pärähti käyntiin tasan klo 9. Viides viikko jo menossa tuota poraamista. Kai siellä on kaikki paikat laitettu uuteen uskoon. Illalla sinne kyllä tulee asukkaat ja 5-6 kuuluu aina pianon pimputusta. Anteeksi soittoa, koska ei siellä aivan aloittelija ole kyseessä. Nyt ovat harjoitusvuorossa joululaulut. Olisikohan jokin länkkäriperhe kyseessä, ainakin osittain.

1111058.jpg

Aamun ensimmäinen hyvän Itsenäisyyspäivän toivotus tuli kännykkääni Minna B.ltä. Muutoin ajattelin tänään juhlistaa päivää polttamalla jo nyt päivällä kynttilää.

Viime viikonloppuna kadulta ostamani Joulutähti, pudottaa jo lehtiään. Saankohan sen säilymään jouluun asti, kuten toivoin.

Hiukset on saatu kuntoon ja kynnet laitettu, joten illan juhla konsulaatissa on sitä myöten selvä. Ainoastaan vaaterumba alkaa kohta. Ei taaskaan ole, mitä panna päälle tai oikeastaan vaihtoehtoja on nyt liikaa. Olenkohan sittenkin sen verran vaaka-ihminen, etten osaa tehdä valintoja. Isoissa asioissa valinnantekovaikeuksia ei ole, mutta kun pitäisi päättää, mitä päälle panna tai järjestellä tavaroita, niin sitten en pysty päättämään. Miehillä on niin hyvä, kun juhlapuku on aina se musta puku, joita Onnilla poikkeuksellisesti on täällä kaksi kappaletta. Lisäksi vaikeuksia tuottaa tilaisuuden luonne, Buffet-vastaanotto illalla.18:30-20:30, siis vain tavallista arkipukua juhlavampi asu, ei missään tapauksessa iltapuku. Tosin iltapukujuhla täällä olisi ollut mukava, olisin minäkin saanut teettää sellaisen.

1111056.jpg

Kulkee se auto näinkin. "Yrittänyttä ei laiteta", vai miten se suomalainen sananlasku menikään. Ei itse ottama kuva.

Täällä tosiaankin Suomen itsenäisyys tulee aivan eri mittasuhteisiinsa. Täällä nämä "massakansat" ihmettelevät, miten 5 miljoonaisella kansalla voi olla oma kieli ja oma maa ja vieläpä itsenäisyys. Viisi miljoonaa on täällä Kiinassa kylän tai pikkusuisen kaupungin asukasluku ja juuri Intiasta palanneena tiedän, että Intia on maailman väkirikkain valtio. Täällä jotenkin korostuu myös se sanonta, että "on lottovoitto syntyä Suomeen" Se ihan oikeasti on. Täällä Aasian väkirikkaiden kansojen keskuudessa tuntee itsensä melkein kuninkaalliseksi, niin hyvin meidän asiamme ovat.

Tällä viikolla autossa istuessani, huomasin, että en enää ajattele: nuo kiinalaiset ja me länkkärit. On vain ihmisiä, ei enää ole väliä minkä maalaisia he ovat. Sama, kuin jotain tuttua tv-sarjaa pitkään seuranneena, ei yht´äkkiä enää ajattelekaan, kuka on tumma, kuka vaalea. On vain persoonallisuuksia. Puolitoista vuotta siihen meni. Alankohan jo sulautua massaan? Ison kokoni vuoksi en koskaan sulaudu kiinalaisiin, vaikka tumman tukkani vuoksi, minua ei tuijoteta niin kuin blondeja.

1111055.jpg

Tämä pyäräkuva ei ole oma ottamani, mutta voisi hyvinkin olla.

Toivottavasti jostain uutisista näen vähän kuvia Linnan pukuloistosta ja saan tietää kuka se linnan kaunotar tänä vuonna olikaan. Kiinan tyttö, Zhang Zillin voitti viime lauantaina Hainan´lla pidetyissä 57. miss Maailma kisoissa maailman kauneimman naisen tittelin. Meillähän näitä titteleitä on jo kaksi kappaletta: Armi Kuuselan ja Anne Pohtamon tuomina. Luin lehdestä, suomalaisesta, että osa tytöistä poistui kisoista mm. Suomen tyttö huonon ruoan ja kylmyyden vuoksi. Voin vain kuvitella, miten kylmiä Hainan´n hienotkin hotellit ovat tähän aikaan vuodesta ilman lämpöeristyksiä ja lämmityslaitteita. Voi olla, että muutkin järjestelyt olivat huonot. Joka tapauksessa: Kiinan tyttö on kaunis, silmätkin ovat aivan länsimaalaiset. Silmäluomileikkaukset ovatkin täällä suurta muotia. Melkein kaikki julkisilla paikoilla olevat naiset, mm. tv kuuluttajat, ovat leikkauttaneet silmäluomensa. Länsimaalainen kauneusihanne on täällä noussut huippuunsa. Useat rasvatkin, jopa tavallinen Nivea, sisältää ihoa valkaisevia aineita.

1111054.jpg

Tästä Minnalta saamastani kuvasta ei erota, kuka on kenenkin sisko tai veli. Uneliaalta vaikuttaa koko porukka.

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille!