Joulukuulle on jo menty pitkästi. Päivä oli taas niitä savusumuisia, joita melkein joka toinen päivä on. En käynytkään ulkosalla. Heräsin päänsärkyyn ja peruin kuntosalille menon. Kun sain pääsäryn asettumaan ja hiukset lämpörullille, alkoi jalkaani pakottamaan oikein kunnolla. Löin sääreni oikein mojovasti pari viikkoa sitten feikkimarkkinoilla rautapenkkiin. Mustelmat ovat jo melkein häipyneet ja luulin jalan jo parantuneen. Särky säteili oikein lonkkaan asti ja onhan se vieläkin hirveän kipeä. Ei ole vissiin tykännyt kuntosalitreeneistä.

1104276.jpg

Näihin pitää varoa törmäämästä pyöräillessä.

Mojovan Burana kuurin jälkeen se on parempi eli ei säre. Nyt tuntuu taas niskakipu, joka häipyi päivällisen jalkakivun alle. Pää ei oikein känny oikealle ollenkaan. Olenkohan saanut kylmää niskoihini. Jotenkin tunnen nyt itseni niin vaivaiseksi niin vaivaiseksi. Muistanpa taas olla onnellinen, kun kaikki nämä kivut ovat tipotiessään.

1104264.jpg

Uusi kuvakulma kotiimme päin.

Eilen tuuli niin kovasti, että tuskin pääsimme etenemään illalla, kun menimme klubitalolle syömään. Tuntui, että tuuli voimakkaammin kuin taifuunin aikana konsanaan. Päivällä kävimme kangasmarkkinoilla tai siis minä kävin ja Onni odotteli autossa. Tietenkään en saanut kaikkea mitä piti. Torkkupeittoni ei ollut valmis. Lupasivat tunnin kuluttua. En jäänyt odottelemaan. Tilasin samalla samasta kankaasta tyynynpäällisiä, joihin upotan koti-Suomessa kiinalaiset isot tyynyt. Malliksi antamista housuista olivat hukannet nyörin ja ommelleet jopa nyöriaukot umpeen!! Huomautin asiasta ja lupasivat toimittaa hyörin seuraavaan päivään. Pitkä takkini oli valmis, mutta halusin sitä hieman pienemmäksi. Olin varannut jakun sinne alle, joten varaa oli pienentää. Siis sekin pitää hakea sieltä uudelleen.

1104237.jpg

Silkkisamettipuku, kotelomekko, pitkä sellainen onnistui mallin mukaan hyvin. Ovat vain hieman eriväriset jakun kanssa.

1104239.jpg

Samoin  onnistui hyvin "ex´temporéna" tilattu thai-silkkinen jakku.

Samoin suunnittelemattomasti tilatut kaksi t-paitaa lyhyt ja pitkähihainen onnistuvat hyvin. Eli kotiin tulleessa olin kaiken kaikkiaan tyytyväinen, vaikka osa vaatteista jäikin vielä saamatta.

Landlordi aikoo korottaa vuokraa. On nimittäin vuokrasopimuksen uusimisen aika. Täytyypä miettiä asiaa. Toisaalta täällä on niin mukava asua. Ayi Jenniferkin lähti taas viime viikolla. Odottelen hänen soittoaan, saako hän uusittua työlupansa vai palaako Filippiineille, kuten niin monet hänen maanmiehensä tekevät. Tulevat takaisin viimeistään olympialaisten jälkeen ensi syksynä. Siihen on pitkä aika. Silittelin taas viikonloppuna pyykkejä itse.

1104343.jpg

Tuoretta kanaa saa nyt melkein omalta kadulta. Nylkevät odottaessa.

Sain kuitenkin tänään itsestäni sen verran irti, että tilasin kynsihuollon keskiviikoksi. Huominen kangasmarkkinoilla käynti pitää ajoittaa aamupäivään, kun Onni tarvitsee auton iltapäivällä siirtyäkseen Jiandingiin kesken päivän.

Marja pyyteli muutamia kuvia ja huomasin taas kerran, että kuvakansiossani ei ole päätä eikä häntää. Sieltä ei kohta löydä mitään. Onni on oikeassa, että ne pitää järjestää uudelleen. Se vain ei ole minun vahvimpia puoliani, tilastointi nimittäin ja järjestely. Siihen tarvitsisin sihteerin. Minut saa toimimaan vain innostus ja koska järjestelyhommat ei minua innosta niin… Minulla, kun on vain kaksi nappia On ja Off. Se hankaloittaa joskus kieltämättä kaikenlaisia hommia.