Takana on viime lauantainen joulukirkko/joululaulutilaisuus ja kirkkokahvit konsulin luona. Meitä suomalaisia olikin sinne ilmoittautunut 95, mutta ehkä ihan kaikki eivät olleet saapuneet paikalle. Hong Kongista oli saapunut pappi kitaroineen meitä laulattamaan ja lauloimmekin melkein läpi "Kauneimmat joululaulut 2007"- vihkosen. Konsulilla oli tarjolla kunnon suomalaista korvapuustia ja muita suomalaisia leivonnaisia. Olipa mukava lauantaipäivä. Onni vain ei päässyt mukaan, kun Jianding´ssa oli yhtiön eri paikkakuntien lentopallomatsit.

1142688.jpg

Phoenix City hotelli otti meidät vastaan jouluisin tervehdyksin.

Seuraavana aamuna eli sunnuntaina nousimmekin Guangzhoun koneeseen Hongqiaon kentältä, jolla en aikaisemmin ollutkaan käynyt. Kahden tunnin lentomatkan jälkeen, meitä odotti Guangzhoun kentällä auto, jolla pääsimme mukavasti Phoenix City Hoteliin. Hotelli alue on oikein oma rikkaiden pieni kaupunkinsa ja olin kuullut hotellin mahtavista freskoista. Silti ne yllättivät. Hotellin omistaa kuulemma 28 vuotias nuori nainen, joka sai sen ennakkoperintönä isältään. Huoneet olivat yhtä suuria kuin mitä sisääntuloaula antoi ymmärtääkin.

1142684.jpg

Hotellin aula oli kuin suuren kirkon käytävä.

Seuraavana aamuna auto tuli hakemaan minua hotellista, Onni jäi sinne kokoustamaan. Menimme lentokentälle Minnaa ja Atea vastaan ja sieltä suoraan kaupungin ostospaikoille. Guangzhoun kaupunki on todella ostosparatiisi. Shanghai ei ole mitään sen rinnalla. Siellä on ainakin kaksi ostoskatua ja valtavat jälleenmyyjien ostoskeskittymät sekä maanpäällä, että sen alla. Mikä mukavinta, ostosten teko oli miellyttävää, kun sai rauhassa katsella eikä kukaan tyrkyttänyt mitään, päinvastoin. Saadakseen jotain ostettua, piti oikein pyytää myyjää luokseen.

1142685.jpg

Tuplasin  kelloihin sijoittamani rahan eli maksoin näistä nyt 4-4,5 euroa kpl. Jospa ne nyt kestävät tuplasti kauemmin.

Siellä oli esim. kelloja kokonaisia monikerroksisia tavarataloja, samoin kenkiä ym. Koko tämä jälleenmyyntimarkkina-alue on keskittynyt, ei itäisen vaan sen toisen rautatieaseman liepeille. Sieltä myöskin pääsee, niille maanalaisille markkinakaduille. Jos joku on menossa sinne, voin antaa lähemmän osoitteen taksia varten.

1142689.jpg

Oli jo ilta, kun saavuimme BeijingLu´lle, joka on yksi Guangzhoun kävely- ja ostoskaduista.

Koska markkinapaikka on suureksi osaksi vain jälleenmyyjille, ei kaikkea tavaraa voinut ostaa yksin kappalein. Kenkien kanssa oli hankaluuksi, kun naisten koot loppuivat kokoon 39, mutta tilaamalla 12 tai 15 paria olisi kyllä saanut. Miehet saivat kyllä kenkiä ja lapsille kengät löytyivät helposti. Minä tyydyin ottamaan salaa muutaman valokuvan, jotta voin mahdollisesti teettää täällä Shanghaissa vastaavanlaiset.

Useissa paikoissa olivat hinnat myöskin kiinteät, niin että senkin puolesta ostaminen oli helppoa ja nopeaa. Monia vaatteita ei kuitenkaan saanut sovittaa.

1142687.jpg

Pitihän minun ostaa punainen laukkukin niiden kenkien vuoksi.

Kaduilta löytyi myöskin meidän feikki-markkinoiden tyyppisiä ostoskujia, joilla tinkiminen tapahtui samaan malliin kuin täälläkin. Minna oli hyvin "toisen kerran kävijänä" varustautunut matkaan ja saikin kaksi isoa matkalaukullista tavaraa mukaansa. Minä tyydyin lähinnä ostamaan kelloja, laukkuja ja miesten vaatteita. Muutamia alusvaatteita löysin myöskin ihme kyllä itselleni. Siellä maanalaisilla markkinoilla alempi kerros oli naisten vaatteita ja ylempi kerros miesten ja lasten vaatteita ja jotain erityiskatuja kuten Korealaisten vaatteiden katu.

1142690.jpg

Seuraavana aamuna ehdimme Xiajiu Lu´lle, joka on toinen Guangzhoun kävelykatu. Ilma oli 20 asteinen, mutta hyvin savusumuinen molempina päivinä.

Onneksi meillä oli toisenakin päivänä auto ja kuljettaja käytössämme, joten saimme aina tavarat jätettyä autoon, kunnes sitten illalla auto vei meidät Minnan kanssa suoraan kentälle. Onni tuli hotellista uuden tehtaan peruskiven muurauksen ja ruokailujen jälkeen myöskin sinne. Mukavasti ehdimme tuntia aikaisempaan koneeseen, joten olimme kotona jo klo 21.

Nyt odottelen Caoa. Hänen kanssaan menemme sovittamaan minun punaisia korkokenkiäni "suutarikadulle". Vielä on epäselvää, ehdinkö saada ne jouluksi. Perjantaina on vielä kiinalaiset häät ja lauantai aamuna nousemme HongKongin koneeseen ja joulu alkaa meidän kohdaltamme.