Odottelen tässä Caon tuloa hakemaan minua kangasmarkkinoille. Edelleen vain en ole saanut kaikkia vaatteitani. Lupasin tuoda tullessani yhden Minnan jakunkin. Aamu alkoi siten, että Jennifer tuli pyynnöstä vähän aikaisemmin, koska minun piti joutua yhdeksäksi hiusväriin. Onni oli taas lähtenyt jo klo 7 suuntanaan Sun Island´in golfklubi, jossa pitävät kaksi päivää palaveria. Se näyttäisi olevan kartan mukaan tuolla vähän edempänä kuin Shanghain Ancient city Chibao. Nyt vasta kuulin, että täällä Shanghain alueellakin on oma vesikaupunkinsa, joten ei tarvitsekaan mennä merta edemmäs kalaan.

1011045.jpg

Vesikaupungit ovat samanlaisia kaikki. Yhden kun on nähnyt, on nähnyt ne kaikki.

Vähän riputteli vettä, kun pyöräilin Carrefouriin . Samalla reissulla sain kuin sainkin lunastettua brunssiliput isänpäiväksi. Kaisa sattui olemaan juuri Carrefourin liepeillä. Joten sekin asia on nyt järjestyksessä. Parit syntymäpäivät osuvat matkamme ajalle, joten ajastettu positiivarien kortti toimittakoon onnittelumme Sannalla ja Karille. Oma hääpäiväkin 37:s!!! sattuu matkaviikolle, joten Onni saa minulta hääpäiväkortin netin välityksellä tänä vuonna. Vielä pitää hommata jotain Halloween juttua Onnille lauantain partyihin. Ei luvannut pukeutua, joten pukuasiat saavat jäädä.

Kaikki siltä osin on kondiksessa.

Juuri kuriiri toi passini, jossa näyttää Intian viisumi olevan ja mukana oli myöskin matkaohjelmamme. Matkakuume alkaa nousta. Toivottavasti Onni tulee huomenna ajoissa, että ehtii viedä minut vielä kentälle.

Tänä iltana tai huomenna pitää tehdä koepakkaus. Kaikki pitäisi mahtua hyvin yhteen matkalaukkuun. Käsimatkatavaraa en aio ottaa mukaan.

Matkaamme kuuluu oma opas ja auto sekä kaikki ruokailut. Ruokailujen suhteen matkatoimisto näyttää ottaneen varman päälle, kun joka paikassa syömme hotelleissa, paitsi Delhissä viimeisenä päivänä syömme paikallisissa ravintoloissa. Kiirettä pitää koko viikon. Matkaamme Delhistä Jaipur´in vaaleanpunaiseen kaupunkiin, sieltä Agraan, jonka pääkohde on tietenkin Taj Mahal. Khajulaho on taas kuuluisa temppeliensä eroottisista patsaista ja Varanasi tunnetaan hindujen pyhänä paikkana, jonne kaikki pyrkivät kerran elämässään kastautumaan pyhään Ganges-jokeen. Siirrymme lentäen pari kaupungin väliä ja yhden kuljemme junassa ja muut matkaamme pikkuautolla.

1011068.jpg

Tälläkin Hong Kong´in kadulla voi olla sutinaa Joulun aluspäivinä.

Tämä viikko on ollut oikea matkojenjärjestelyviikko. Varasin meille Joulumatkan Hong Kongiin. Vietämme siellä siis joulun. Kiinalaisena Uutena Vuotena, siis helmikuun alussa matkaamme Thaimaahan, edestakainen matka täältä Bangkok´iin 275e/hlö. Hotelli täytyy vielä varailla sinne ja Hong Kong´iin. Vappulomalla on tarkoituksemme mennä Hainanille, jos nyt saan kohtuullisen tarjouksen. Helmi-maaliskuun vaihteessa tulen Suomeen kolmeksi viikoksi. Ja tietysti Suomeen kesäksi. Matkat ovat siis hanskassa melkein vuodeksi eteenpäin.

 

Iltapäivällä:                                                                                                                                                                                Tänään vaihteeksi satoi oikein kunnolla, kun Caon kanssa ajoimme kangasmarkkinoille. Tulomatkalla poikkesin Minnalla ja sitten kaupassa. Mian kanssa soittelimme huomisesta lounaasta Vizcayassa. Mikaela ja Aleksi tulevat mukaan ja toivottavasti Minnakin pääsee.

Laukku on koepakattu, painoi 15,5 kg, muutamat paksummat housut jäivät kotiin.

1011032.jpg

Kiinalaista brandyä, jota oli tarjouksessa 7,90 Rmb/500ml, valuttelin muovipulloon keittiössä ja palohälytin äityi soimaan siitä hajusta. Tohtiikohan sitä matkalla naukkailla vatsalääkkeeksi?