Taas uusi ihana kävelykatu ja vanha kiinalainen kulttuuriympäristö aivan uusien rakennusten puristuksessa.

Paikka on hurmaava kävelykatu, jolla on paljon patsaita entisaikojen merkkihenkilöistä, eri taiteilijoitten ateljeita, antiikki- ja vanhan tavaran liikkeitä, Old Filmi Cafe, Music Bar molemmat jostain 1930-luvulta. Asukkaat elävät edelleen siellä kuten ovat muinoin eläneet.

Kurkistimme kiinalaiseen keittiöön.

Kadulla saa kävellä rauhassa, kukaan tyrkytä mitään. Rauhassa saa katsella. Turisteja ei liiemmälti paikalla näkynyt.

Kirkko on sekoitus kiinalaista arkkitehtuuria ja länsimaista kirkkoperinnettä.

Minnan kanssa kuljimme kadun päästä päähän. Poikkesimme kristityssä kirkossa, jossa pitkät penkit odottivat sanankuulijaa ja arvelimme, että kiinankielinen kirja, joka oli jaettu penkkeihin, olisi raamattu. Muutoin maalaukset kirkon seinillä käsitelivät samoja aihepiirejä kuin mitä meidänkin kirkoissamme.

Nuori kirjailija ja sos.aktivisti Ding Ling asettui alueelle asumaan vuonna 1933.

Tämä kirjailijaporukka näyttää "parantavan maailmaa" syvällisillä keskusteluilla.

Poikkesimme kahville Old Film Cafehen, jossa Charles Shaplin toivotti meidät ovenpielessä tervetulleeksi. Joimme columbialaista kahvia vohveleitten kera. Sisällä kahvilassa haju oli jotenkin tympeä, joten istuimme mukavasti terassilla.

Eläkeläiset olivat istuutuneet Music Bar´in edustalle seuraamaan rauhallista katuelämää.

Poikkesimme pikku liikkeisiin ja sivukujille kuvaamaan tavallisten kiinalaisten asuntoja ja elämää. Kaupoissa melkein piti hakea myyjää, jos aikoi kysellä jotain hintoja. Poikkesimme Ma Shanghai Mingdaatao Creative Desingne Co:n myymälässä, jossa taide todellakin maksoi. Kun huomasimme 600000 RMb maksavan ruukun, varoimme visusti pudottamasta mitään laukuillamme.

Kurkkasimmepa jopa paikallisen sairaalan ovesta sisään, jossa potilaat makoilivat vuoteillaan, kellä mikäkin paikka kääreessä.

Ovi oli selkosen selällään auki, joten saatoimme kurkkia oviaukosta sisään.

Aivan uskomattomia tavaroita taas löytyi sopuhintaan. Tänään emme sentään tarvinneet kuorma-autoa, mutta hyvä kun Minnan tila-autoon saimme mahtumaan kaksi isoa arkkua ja useita muita kiinalaisia taloustavaroita. Minun pieni ostokseni, käyntikorttia ojentavat pikku kätöset, sentään kulki hyvin sormenpäässä keikkuen. Käyntikorttihan täällä annetaan aina kaksin käsin.

Putkahdimme ulos korkeasta portista taas suoraan suurkaupungin sykkeeseen.

Kangasmarkkinoille ei sitten ehdittykään. Huomenna sinne sitten heti aamusta.

Eilinen päivä vierähti etsiessä Tv- ja filmistudiokaupunkia, jonne ajomatkaa tuli noin kaksi tuntia. Harmiksemme paikka oli suljettu yleisöltä ja vasta joulukuun alusta sinne pääsisi katselemaan. Ei muuta kuin sama ajomatka takaisin. TaikangLu:lla lounas ja kahvit ja pikaisen kangasmarkkinakäynnin jälkeen kotiin. Saavuin juuri sopivasti puoli tuntia ennen Onnia ja ehdin kuin ehdinkin lämmittää edellisen päivän makaronilaatikon.

Aina ei muista, että Shanghai on iso kaupunki: 200 km leveä ja toiseen suuntaan 150 km. Ei ihme, että ajomatkat ovat joskus pitkiä.