Miten ihminen voi olla pettynyt, kun ei tullutkaan kohdalle Taifuunikatastrofia. Jotenkin olisi ollut kiva kokea jotain jännittävää. No pahimmillaan ilma tosiaankin näytti alla olevan kuvan kaltaiselta, eikä siis oikeastaan miltään.

921466.jpg

Kuntoilua on jatkettu innolla eiliseen kuntosalitreeniin asti. Hyvä että nyt tuli yksi välipäivä. Eilen illalla olimme Finnairin Shanghain konttorin kutsumana Oktoberfest´llä Renaissance hotellin pihaan viritetyllä isolla teltta-alueella. Meininki oli samantyyppinen kuin konsanaan Saksassa, tiesivät kertoa ne jotka ovat siellä vastaavilla juhlilla olleet. Vähän oli kurja lähteä olutjuhliin ihmisenä joka ei ollenkaan juo olutta. Onneksi en ollut ainut siinä meidän parinkymmenen ihmisen joukossa. Meitä oli kolme naista, jotka pitäydyimme valkoviinissä koko illan.

921468.jpg

Yllätys, yllatys. Kiinalaisia oli juhlisa aika paljon.

Ilta alkoi Finnairin Janin esitelmällä Finnairin tilasta tulevaisuudensuunnitelmista ja ajankohtaisista tarjouksista. Uuden tarjouksen siivittämänä varasinkin heti tänä aamuna tarjouslennon kevääksi Suomeen. Lahjuksiakin saimme. Komean Finnairin paidan ja Oktoberfestín 10-vuotis olutkolpakot.

921467.jpg

Hotellin tiloista siirryimmekin rannekkeet saatuamme juhlatelttoihin, jossa meno ja meininki oli jo vauhdikasta. Saksalainen juhlaorkesteri siivitti iltaa ja tanssia, välillä kohottaen olutkolpakoitaan ja saaden ihmiset yhtymään "olluenjuontiriittilauluihin". Olutta virtasi pöytäämme vapaasti koko ajan lasien vähänkin tyhjennyttyä eikä meiltä naisiltakaan viinilasi ehtinyt kauaa tyhjänä olemaan. Innostuimme ostamaan kunnon juhlaan kuuluvat päähineet, harmaat huopahatut, jotka osoittautuivat Shanghain helteeseen yllättävän kuumiksi. Jotenkin kuvittelen, että Saariselän maisemiin ne sopisivat paremmin tai ainakin Suomen talveen. Onpahan hattu valmiina, jos ensi vuonna satumme näihin juhliin eksymään.

921470.jpg

Kolpakot oli suuret, mutta eivät taida ihan vetää vertojaan aitoihin saksalaisiin yhden litran kolpakoihin, joita tarjoilijat siellä kantavat jopa 20 yhtäaikaa käsissään. Sellaista taidonnäytettä emme illalla nähneet. Nämä kiinattaret kun ovat senverran hentoisempaa porukkaa.

Buffee-pöydän kattaus oli todellakin makoisaa ja huomasin monen länkkärien nauttivan saksalaisesta makkarasta. Kokonainen grillattu sikakin tuotiin juhlavan saattueen myötä paikalle ja tietenkin juhlan kunniaksi oli valittu Oktoberfest-missi, nuori kiinatar, joka koko illan kuljeskeli pöydästä toiseen kuin illan emäntä konsanaan.

Kiitokset Janille ja muille isännille kutsusta. Maltoimme lähteä juhlista kymmenen aikoihin, kun olimme jo kerran siirtäneen Caon noutoaikaa tunnilla eteenpäin. Tänä iltana on edessä Barbique-juhlat omalla pihallamme. Toivottavasti sade lakkaa illaksi