Suomesta tulleesta sähköpostista havahduin huomaamaan, että olemme täällä eläneet Helluntain ohi ihan huomaamatta. Täällä kun kaikki päivät ovat niin samanlaisia. Busines pyörii kaikkina viikonpäivinä. Kesän ja talven eroa ei havaitse kuin lämpötilojen eroissa. Suomen ihanat vaaleat kesäillat ja yöt puuttuvat. Ajatella, että Suomessa kesä virallisesti alkaa, kun yön ja päivän keskilämpötila on ollut 5 päivää +10oC astetta ja täällä +22 oC. Siellä Suomessa on tyytyminen vähän viileämpiin ilmoihin, muutoin emme saisi kesää ollenkaan. Katsoin netistä, ettei aurinko enää ihan pohjoisosassa maata laske ollenkaan. Sitä on vähän vaikea täällä olevien ihmisten ymmärtää. Ei ole ihme, jos turistit tulevat katsomaan vain pohjolan vaaleita kesäöitä.

623841.jpg

Pienille lapsille on järjestetty ongintapaikka. Lapset näyttivä olevan innoissaan.

Odottelen tässä räätälin tuloa kotiin. Toivottavasti tulee ja vaatteet ovat onnistuneet, ettei silkkikankaat menneet pilalle.

Caon kanssa matkaamme sen jälkeen räätälitorille. Siellä onkin aina onnen kauppaa, saako jonkin vaatteen hyvin onnistumaan. Niitä "vähän sinne päin" - vaatteita alkaa meikäläiselläkin olla jo jos jonkin verran. Kyllä välillä suututtaa.

623842.jpg

Varsinaiset puutarhakalusteet ovat meidän hinnoissamme, mutta nämä isot katokset ovat mielestäni halpoja.

Kävimme ostamassa parvekkeelle lauantaina uuden pöydän, niin ettei tarvitse sisältä koko ajan raahata. Olemme nauttineet aamupalat ja päiväkahvit parvekkeella. Vaikka eilen oli sumuinen ja usvainen päivä, lämpöä oli kuitenkin riittämiin. Kuinkahan paljon sitä olisi ollutkaan jos aurinko olisi paistanut täydeltä terältä.

Lauantai iltaa vietimme suomalaisten tuttavien kanssa yhdessä Marian ja Ilkan luona hyvää viiniä ja ruokaa nauttien ja seurustellen. Maisemat siellä olivat tosi hulppeat. Aivan Huangpu-joen rannassa 48:ssa kerroksessa. Voitte kuvitella, että illan mainosvalot olivat mahtava näky. Maisemasta ja kerroksista saa täälläkin maksaa yhden makuuhuoneen verran. Marian sisutustaitokin oli päässyt esiin, kun asunto oli alun alkaen tyhjä huonekaluista. Saivat sisustaa mieleisekseen ja upeaa jälkeä on syntynyt.

623839.jpg

Uusi pieni lahjatavarakauppa BiyuLu:lla.

Sunnuntain pyöräretkemme suuntautui tuohon kanavan rantatielle, jossa olen pariinkin otteeseen kävellyt. Muutos on hurja. Kaikki myyntikojut, asuinhökkelit on pistetty maan tasalle. Ja vain tiilikasat viestittivät menneitä rakennuksista. Muutoin kanavan varsi on siistiytynyt ja siellä on oikein miellyttävää pyöräillä kaikesta liikenteestä erillään. Väkeäkin tuli vastaan vain vähän koska hökkeliasukkaat ovat muuttaneet muualle, ties minne. Toisaalta kuulin, että johonkin tälle alueelle rakennetaan 5000:lle muualta tulevalle kiinalaiselle asunnot.

623837.jpg

Juuripaakut eivät ole kovin isot, mutta niin ne isokokoiset puut vaan lähtevät kasvamaan.

MingYueLu:n rakentaminenkin edistyy. Ovat nyt kovasti istutelleet puita, täysikasvuisia sekä ajoratojen väliin, että pyörätien reunaa. Tulee oikein puistomainen tunnelma. Viimeinen päällyste näyttää vielä tieltä puuttuvan. Elokuussa kun tulen takaisin, niin katu on luultavasti avattu liikenteelle.

623838.jpg

Tähän tulisi ihanan iso puisto, mutta miksi rakensivat betoniaidan?

Edelleen vaan askarruttaa tuo rakentamaton tontti tuossa meidän ja Carrefourin välissä. Nyt ovat valkoisella maalilla maalannet sen tiiliaidan, joka ennen maalausta rapattiin. Koko kortteli on edelleen kauniin vihreä, tosin luonnontilassa. Kauhulla odotan alkavatko ajamaan siihen roskia, joka merkitsisi sitä, että alkavat pykäämään siihen rakennuksia. Nyt kun se on noinkin siisti , niin edelleen toiveissa pysyy puistoajatus, jota siihen niin kovasti toivoisin.

Oma järvemme on jälleen vaaleanvihreä. Managementin miehet taisivat laittaa taas kalkkia veteen, jolloin se muuttui viikon ajaksi vihreäksi satulammikoksi. Näyttä olevan jokakesäinen homma. Vielä ei ole pohjasta noussut sitä inhottavaa lietettä, jota ne koko viime kesä haavein ja verkoin yrittivät kerätä pois.

623840.jpg

Täältä löytyy Mellille ja Sirulle jotain mukavaa.

Uusi matala liikerakennus on nyt täynnä erilaisia liikkeitä. Ensimmäisenä täältäpäin on liike, josta ei saa selvää, mitä siellä myydään, olisikohan jonkinlainen juhlapalvelu??. Sitten on lahjatavaraliike, koiratarvikeliike videokauppa, vihannestori pikaruokala, leipomo naistenvaatekauppa, kiinalainen hierontapaikka, kampaamo, apteekki ja tietenkin asunnonvälitystoimisto. Jotain taisi vielä unohtua, mutta ihan mukava, kun siinäkin paikassa on nyt sutinaa.