Teimme tikusta asiaa ja lähdimme aamusta suht´ aikaisin autoilemaan Xu Jia Huin´n ostoskeskittymää kohti. Pikkuisen hirvitti jättää koti vaille sähköjä. Olimme onneksi saaneet aamiaisen tehtyä ja ennen kaikkea kahvit keitettyä, kun huomasimme, ettei meille tule sähköä ollenkaan. Omien sulakkeiden tarkistuksen jälkeen totesimme, ettei käytävässäkään ole valoja, joten täytyy olla koko talossa sähköt poissa. Niinpä lähdimme matkaan ja suunnistin hissille. Minulle ei tullut mieleenkään, etteivätkö hissit toimisi ja niinhän ne toimivatkin. Onni oli jo rappukäytävään menossa ja vähän pelokkaana kuitenkin astui hissiin. Hyvin pääsimme kuitenkin alas ja jopa autohallin puomi toimi.

Tarkoituksemme oli etsiä Best Buy, amerikkalainen kodinkoneliike, joka on vast´ikään avannut ovensa Shanghaissa.

Näkymä Best Byu`in ulko-ovelta kadulle.

Helposti huomasimmekin tulleemme juuri oikeaan paikkaan, mutta muutaman u-käännöksen saimme käydä tekemässä, ennen kuin löysimme parkkihallin sisäänajoaukon. Kävelimme ulos sieltä läpi vartijoitten lepohuoneen, kapeaa käytävää pitkin ja raput ylös, jonka jälkeen putkahdimme ulos kauniiseen puistoon. Siellä aikamme pyörittyämme ja selvitettyämme, missä olemme ja mistä olimme sisään ajaneet, uskalsimme suunnistaa kauppakeskukseen. Sisään Best Buy´hin mentiin toisesta kerroksesta ja kodinkoneita ja elektroniikkaa oli neljässä kerroksessa. Totesimme kuitenkin, ettei siellä ole sen kummoisempaa, kuin lähellämme Pudong´in puolella olevissa kaupoissa.

Puisto, jonka alla parkkihalli sijaitsee, on varmaankin todellinen keidas kaupungin asukkaille.

Päätimme siis palata Come´een, jossa olimme edellisellä viikolla käyneet. Onnin mielestä siellä oli meille sopivan pieni, mutta isompi uuni kuin ennen ja saisimme sen keittiöön samoille kannattimelle kuin entinenkin on.

Niinpä ajoimme takaisin Pudong´iin ja Come´een. Siellähän se uuni oli. Sama myyjäkin kuin edellisellä kerralla ja kun ilmaannuimme uunin luo, hän alkoi heti kirjoittaa maksulappu. Onni kiireesti selittämään, ostatko sinä nyt sen uunin, kun tuo nainen jo kirjoittaa kuittia. Yritin näyttää, että mietimme vielä asiaa osoittamalla sormella päätäni. Ilmeisesti hän ymmärsi, koska keskeytti lapunkirjoittamisen ja kiikutti meille englanninkieliset ohjeet. No joka tapauksessa päädyimme siihen, että kokeilemme, kun minulla sattui olemaan rahapussissani 800 Rmb rahaakin. Ei kun nyökyttelemään naiselle vaikka olisin osannut sanoakin kiinaksi, että otamme tämän. Sain maksulapun ja sen kanssa kassalle. Kassa pyysi nimeäni vielä lappuun ja huonoksi onnekseni kirjoitin pelkän sukunimeni öineen ja äineen päivineen; yleensä annan pelkän etunimen, koska se on helppo kiinalaisille. Sekös tuotti tuskaa kassalle. Ilmeisesti hänen tarvitsi kirjoittaa nimi maksulappuun takuukuittia varten. Niinpä siitä yhdestä nimestä oli tullut kaksi nimeä. Suku ja etunimi aivan mukavaan kiinalaiseen tapaan. Koska sukunimi täällä kirjoitetaan ensin, niin saimme sukunimeksemme Hai. Etunimeä voitte arvailla.

Nyt luulimme, että saamme uunin siitä osastolta, mutta ei. Menimme rullaportaat alakertaan ja sieltä jostain varastosta nainen kantoi uunilaatikon. Tätä odottaessamme Onni huomasi tiskin, jossa myytiin kameraamme akkuja ja niinpä ehdimme ostaa sellaisenkin. Sama juttu sen kanssa. Myyjä lähti samaiseen varastoon ja toi sieltä meille pakatun kameran akun.

Sofitel hotelli kohoaa ylhäsessä yksinäisyydessään muita korkeampana. Siinä on n. 50 kerrosta.

Päivä oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle reilusti ja päätimme poiketa lounaalle matkan varressa olevaan Sofitel hotelliin. Itse olisin mielelläni poikennut kiinalaiseen ruokapaikkaan, mutta Onni tuntui nyt olevan taas niin täynnä kiinalaista ruokaa, ettei sietänyt kiinan hajuakaan. Siispä hotelliin, siinä emme olleetkaan koskaan käyneet. Ruokasali oli aika tyhjä ja hinnat nähtyäni en yhtään ihmetellyt. Onni sanoi, ettei ole "rupusakin" paikka. Päätimme kuitenkin syödä. Kuten kaikki Onnin tuntevat tietävät, ruoan hinta ei koskaan ole hänen mielestään liian kallis. Minä kuitenkin koko ajan vilkuilin hintoja Onnin kieltelyistä huolimatta. Cocis ja paikallinen olut olivat samaa luokkaa kuin Huang Pu joen kalleimmilla paikoilla kesällä. Jotkut varmaan muistavatkin paikan, jota tarkoitan.

Katselimme vielä hotellia ja kävimme jopa alakerran ostoskeskuksessa. Näin siellä ihanan silkkisametti jakkupuvun, jota ihastellessani Onni sanoi: osta se. Olikohan hänelle tullut auringonpistos vai mikä, mutta käytin heti tilaisuuttani poiketa kysymään löytyisikö kokoani. Harmi – ei ollut.

Uunipaketti kainalossa saavuimme kotiin. Sähköt olivat tulleet takaisin. Ei kun uunin vaihtoon. Kannattimet olivat kuitenkin liian lyhyet ja Onni lähtikin heti B&Q:sta hakemaan pidemmät. Pian pääsimme kokeilemaan. Alkurasvojen polttamisen jälkeen kokeilin paistaa muffinsseja. Kyllähän ne paistuivat nyt ihan eri malliin. MUTTA… kiertoilman laakeri rahisee nyt jo uuttuuttaan siihen malliin, että pelottaa, milloin se simahtaa ja sen jälkeen minulla on taas vain grilli.