Nyt muistan kuulleeni täällä pidempään asuneilta, että helmikuussa ilma voi vaihdella suunnilleen +0 - +20. Juuri tänään oli sitten tuo +20 päivä ja olin varustautunut toppatakein, kalsarein ja villakaulaliinoin ym. lämpöasusteineen. Ilma oli kuin linnunmaitoa meinasin läkähtyä ulkona. Ihanaa oli kuitenkin lounastaa ulkoterassilla, mutta arvaatte vain miten musta puseroni oikein imi auringonpaistetta.

Eilen jo Onnin kanssa poiketessamme kangasmarkkinoilla, tuuli oi ihanan lempeää. Olimme kuitenkin molemmat niin poikki ainaisesta yöllisestä rykimisestä, että emme ulkoilleet viikonloppuna ollenkaan. Lauantai meni ihan maatessa/nukkuessa, eikä ruoka ole oikein maistunut kummallekaan. Itseäni en niinkään ihmettele, mutta ettei Onnillekaan…

378407.jpg

Tänä aamuna sitten taas aamusta pyöränselkään ja kohti Community Centeriä, jossa se sisustuskurssi pidettiin. Sisustuskurssin ensimmäinen osa käsitteli värejä ja väreillä kodin sisustukseen vaikuttamista. Saimme tosi helpottavia ohjeita, miten selvitä värien runsaassa maailmassa joutumatta ojasta allikkoon. Meitä käskettiin ensinnäkin ensin valita matot ja sohvakankaat ja sitten seinien kattojen ja muitten tavaroitten väritys eikä päinvastoin. On kuulemma näin päin huomattavasti helpompaa. Onneksi näin, sillä tämän ikäisillä ihmisillä tahtovat olla ne sohvat ja matot jo olla valmiiksi ostettuna.

Itse en ole hirveästi perehtynyt maaliliikkeistä saataviin väribaletteihin kovinkaan paljon, mutta nyt tiedän, että siitä seitsemän värin listasta keskimmäisillä (3 ja 4) väreillä maalataan seinät, näitä vaaleammalla värillä katto ja tummat värit ovatkin sitten niitä tehostevärejä.

Senkin opin, ettei valkoinen sisustuksessa olekaan valkoinen vaan jotain aivan muuta vaaleaa väriä. Se vain näyttää valkoiselta siinä muitten värien joukossa. Ja jos haluaa harmonisen ja onnistuneen vaikutelmaan, ei saa sekoittaa muista baleteista värejä.

378437.jpg

Nyt kun katson tätä meidän kotiamme, huomaan, että seinät eivät tosiaan olekaan valkoiset ja kattokin ihan oikeaoppisesti maalattu: korkeampi osuus siitä tummemmalla ja alas laskettu osuus vaaleammalla. Taitavat olla tosiaan yleispäteviä ohjeita sisustajien keskuudessa, ainakin landlordimme on ne hallinnut. Tehosteväriksi olohuoneeseemme on otettu tumma burgundi, sama väri jota esiintyy tapetissa.

Kun nyt katselen tätä värimaailmaa uusin silmin, huomaan, että siitähän se kodikas tunnelma syntyy ja tunne, että täällä on mukava asua ja täällä viihtyy. Päinvastaisessa tapauksessakin tuntisin selvästi, etten viihdy, mutta en välttämättä osannut sanoa miksi. Siksi ne asunnot, joissa oli pelkät valkoiseksi maalatut seinät, eivät ollenkaan houkutelleet asumaan. Monesti ajattelemme, että valkoinen on turvallinen valinta ja piiloudumme sen taakse. Se ei kuitenkaan anna parasta mahdollista taustaa muitten värien tulla oikeuksiinsa. Sen tuli selvästi esille meille esitetyistä kuvista.

378438.jpg

Meille selvitettiin miten integroida kodin kaikki tilat yhteen ja huomaan taas, että tässä meidän asunnossamme on sekin osattu tehdä mallikelpoisesti. Sama pohjaväritys jatkuu joka huoneessa, tehosteväri vain vaihtuu. Ei ihme, sillä landlordimme sisustaa täällä 5-tähden hotelleja aivan työkseen.

378439.jpg

Sisutuskurssimme jatkuu ensi maanantaina tutustumisella persialaisiin mattoihin ja oppimalla tunnistamaan käsikudottu koneellisesti tehdystä.

Tänään iltapäivällä kävin jo hiusvärissä ja huomenaamulla menen kynsihuoltoon. Iltapäivästä onkin reissu taas kangasmarkkinoille, koska Onnin housunlahkeet olivat sittenkin lyhyet, vaikka piti vain kopioida vanhat. Taas luvattiin että internetasentaja tulee keskiviikkona heti aamusta. Toivottavasti tulee. No onhan täällä Joan paikalla. Itse menen lunastamaan Filippiinien loman lentoliput heti kun Cao ehtii takaisin tänne.