Juuri matkalta tulleena, matkalaukut purettuina ja monista matkan vaiheista väsyneenä, on vielä matka monelta osin sekavana mielessä. Aina olin halunnut päästä Filippiineille, koska joskus kuulin olevani sieltä kotoisin ja nyt se tosiaankin toteutui.

Yhä useammin kuulen, että minussa on aasialaisia piirteitä. Pitäneekö paikkansa. Joka tapauksessa täällä palmusaarella viihtyisin.

Manila itsessään oli aivan erilainen miksi olin sen kuvitellut. Olinhan kuullut vain Armi Kuuselan Manilasta ja nyt näin sen todelliset kasvot. En enää ihmettele, miksi sieltä tullaan tänne Kiinaan hankkimaan rahaa. Kyllä se niin kurjalta ja köyhältä vaikutti. Liikenne oli vieläkin sekavampi ja vilkkaampi mitä täällä Shanghaissa. Eikä se lakannut koko yönä. Tänä aamunakin klo 4 aikaan aamulla kentälle lähtiessämme hyörinä kaduilla oli saman moista kuin päivällä.

Ensimmäisinä silmiin pistivät nuo ihmeelliset "Jeepnit" vai mitä ne nyt olivatkaan. Ihmiset tuntuivat nousevan niihin ja jäävän kyydistä pois missä sattui.

 

Itse Boracayn saari on valkoista puutehiekkaa, kookospalmut huojuivat ja meri säkenöi vihreänä auringon paahteessa.

Rannalle rakennetusta hiekkalinnasta muistamme tarkan päivän ja vuoden, milloin siellä olimme. Rantapojat keräsivät turisteilta rahaa tästä kuvauskohteesta.

Tietenkin alueella oli myöskin uima-allas.

Olimme lähes ainoita "länkkäreitä" tässä hotellissa. Kun kiinalaiset ja muut aasialaiset eivät liiemmin ota aurinkoa, oli koko allasosasto ja hiekkaranta melkeinpä yksinomaan meidän käytössämme. Tunsimme todella olevamme kuin yksityisrannalla. Hotellin henkilökunta oli erityisen kohteliasta. Aina kuului jostain kaukaakin "Good morning Sir, Good moning Ma´am", tässä järjestyksessä.

Pakko laittaa vielä tuo kuva tuosta paikallisesta venemallista.

Tällä nimenomaisella veneellä teimme veneretkiä.