Eilen illalla katselin tietsikallani olevia kuvia oikein hartaudella. Nyt oikein tajusin, täällä yli puoli vuotta olleena, miksi suomalaiset lapset ovat niin haluttuja kuvauskohteita ja töllistelyn ja koskettelun aiheita. Kun päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen olen nyt nähnyt näitä "mustapäitä", niin täytyy sanoa, että silmää hivelee tuo pohjoismainen vaaleus. Alussa tuntui niin mukavalta katsella näitä tummia lapsia ja ne tuntuivat niin kauniiltakin. Nyt kun niitä näkee joka päivä ja kaikkialla, alkaa meikäläinenkin jo tottua. Oikein tuntuu ihanalta, että meidänkin jälkeläisissämme on tuota vaaleaa viikinki-verta. Toivottavasti blondius ja sinisilmäisyys maapallolla sentään säilyy. Uhkaavasti se kuulemma vähenee ja mustahiuksiset valtaavat maapallon. Oikein tekisi mieli asettaa kaikki aidot vaaleaveriköt erityiseen suojeluun.

Ovathan nämä kiinalaiset tummapäiset ihania, niin kuin nyt lapset yleensäkin.

Mutta mikään ei vedä kuitenkaan vertoja tälle suomalaiselle, Jarkon jalkapallojoukkueelle. Ihania pellavapaitä kaikki.

Täällä on lastenlipun raja 120 cm, ei siis mikään ikä niin kuin Suomessa. Kiinalaislapset kun ovat pienikokoisia, niin monet jo muutaman luokan käyneet ovat vielä alle tuon mainitun rajan. Jarkko taas pitkänä pokana, joutui joka paikassa mitattavaksi. Tosi hankaliin tilanteisiin jouduimme, koska hän on nyt 6v ja juuri tuon 120 cm pitkä. Monissa paikoin kiinalaiset eivät osanneet päättää pääseekö hän lastenlipulla tai jopa ilmaiseksi. Opetimme Jarkkoa vähän seisomaan huonoryhtisenä mittauspaikoilla selvitäksemme aina sutjakkaammin lippuluukuilta.

Jarkko uusissa rullaluisteluvarusteissaan.

Eräänä iltana sitten suunnistimme Jin Mao Towerin huippuravintolaan ja tie Jarkon osalta tyssäsi viimeiselle, kolmannelle hissille. Ylös pääsisivät ainoastaan 18 vuotta täyttäneet. Henri 13 v. pitkänä poikana, 180 cm pääsi muitta mutkitta ylös. Jarkko siitä kyselemään, että "miksi Henri pääsi ja minä en". En muuta keksinyt vastaukseksi kuin, " Sinä et muistanut nousta varpaillesi". Se tyydytti kyselijää. Niinpä nautimme Jarkon kanssa kaupungin kalleimmat coca-colat tornin 55:ssä kerroksessa sillä aikaa, kun muu perhe kävi huipulla.

 

Jarkko nauttii poreista

Joskus on vaikeaa olla pieni ja joskus taas pituudesta on haittaa.

Minulla taitaa olla jo ikävä näitä poikiani, kun pitää tänään kuvia katsella.