Pitkästä aikaa koneen ääressä. Pari viikkoa taas hurahti karussa omasta työhuoneesta, joka tilapäisesti oli taas varustettu vieraiden käyttöön. Nyt vieraat jatkavat Shanghain nähtävyyksiin tutustumista hotellista käsin.

Imuri on rikki, mutta onneksi uusi Ayi toimii. Tosin huomattavan hitaasti ja perusteellisesti. Puhdasta kuitenkin tulee. Pyykkiä on huomenna edessä taas runsaasti ja sen jälkeen silittämistä. Odottelen Landlord´ilta viestiä, mitä tehdä imurin suhteen. Onkohan taas työmatkalla, kun vastausta ei kuulu. Meinasin tänään jo ostaa Carrefourista uuden, mutta mies toppuutteli ja pyysi odottelemaan.

Aivan omiin oloihinsa emme vieraitamme ole hyljänneet. Jatkamme edelleen yhdessä kaupunkiin tutustumista. Tänään olimme porukalla jokiristeilyllä Huangpu-joella. Päivä oli kaunis ja näimme kaupunkia joelta käsin. Sanghain kaupungin halki virtaava joki on todellinen ja tärkeä tavarankuljetus väylä. Sitä pitkin kaikenlainen lasti kulkee suurissa ja vähän pienemmissä laivoissa sisämaan tehtaille.

221117.jpg

Valtava hiililasti kulkee kohti sisämaata

Huviveneitä ei joella näy. Niiden ei sallita liikkua juurikaan missään; ei joella eikä merellä. Huviveneily on täällä aivan lapsenkengissä. Viranomaiset kieltävät melkein kaiken. Täällä on kyllä pieni veneseura, pari sataa jäsentä. Se on Kiina suurin ja saavat pitää kotisatamaa yhden sisämaajärven rannalla. Veneily on täällä vaikeaa. Suunnitelmia valtavista venesatamista olemme nähneet täällä pidettyjen Aasian maiden venenäyttelyssä, mutta milloin toteutuvat???

Risteilyltä tultuamme joimme myöhäiset iltapäiväkahvit hotellihuoneessa, jonka keittiövarustus on aika puutteellinen näin suomalaisen mittapuun mukaan arvioituna; vedenkeitin, kaksi lasia ja pohjaan palanut kattila, siinä kaikki. Yhtä sun toista ovat vieraamme sinne hankkineet, joten 6-hengen porukkamme joi siellä oikein makoisat kahvit. Kiitos!

221110.jpg

Puistoon alkoi kerääntyä kiinalaisia lauantaipäivän viettoon

Eilen lounastimme yhdessä Sai Yuan hotellin ravintolassa. Uskaliaimmat söimme kiinalaista ruokaa ja joku sortui italialaiseen.. Sen ymmärtää, kun olivat juuri tulleet vanhan kaupungin kurjimmilta kujilta, jossa tuskin uskaltaa hengittää. Lounaan jälkeen tutustuimme Peoples Square- puistoon, jossa näimme Shanghain ensimmäiset linnut, valkoiset pulut. Kiinalaisetkin tuntuivat olevan niistä haltioissaan. Aiemmin olin O:lta kysynyt, missä täällä ovat kaikki linnut, koirat, rotat? Vastaukseksi sain: Ne on syöty!!

Vieraittemme hotellin sijainti on kuitenkin hieno, vastapäätä kangasmarkkinoita. Niinpä suuntasimme sinne laittamaan tilauksemme jo hotelliin muuttopäivänä. Kolme kelsiturkkia matkaa Suomeen vielä tämän syksyn aikana. Paitoja ja jakkuja ja jakkupukuja on valmisteilla. Toivottavasti onnistuvat.

221134.jpg

Tässä esimerkki näistä ylisuurista kuljetuksista

Paljon olemme taas nähneet näiden kuluneitten kahden viikon aikana. Minä jo useampaan kertaan. Monin paikoin on kylläkin aina uutta nähtävää minullekin. Autonkuljettajamme on harmikseni ollut paljon kiinni työajoissa, joten olemme joutuneet käyttämään takseja. Heidän kyytinsä ei aina ole sitä miellyttävintä. Muutoinkin vieraamme saavat nyt Kiinasta todellisemman kuvan, kuin vaan täällä Pudong´in puolella asuessaan.